Einon hoitopäiväkirja

13.12.2018, ensimmäinen

Olin tullut tallille suoraan töistä, jotta ehtisin edes hetken viettämään aikaa Einon kanssa ennen illan Lucia-kulkuetta. Ruuna pääsisi maastolenkin kärkiratsukoksi Velman kanssa ja uskonkin, että jykevä Eino on siihen hommaan oikein passeli. Tallissa hääräsi jo useita innostuneita hoitajia miettimässä kulkueeseen asusteitaan valmiiksi. Hain Einon suoraan tarhasta ja toin sen karsinaan. Ruuna alkoi hamuta maasta heinien jämiä ja katseli pari kertaa ihmeissään käytävässä olevaa hälinää. 

"Katriko se oli? Kui et tuu Lucia -kulkueeseen?" kysyi minulta aika nuoren oloinen tyttö, jonka muistin olevan Vilin hoitaja. 
"Joo... ja emmä tiiä, ehkä Lucia -kulkue ei oo ihan mun juttu", sanoin ensin hieman vaisusti, joten väläytin perään hieman väkinäisen hymyn, etten vaikuttaisi tylyltä.  
"Ja Eino on Velman vetohevonen", totesin vielä perään hieman iloisempaan sävyyn. 
"Nii joo", tyttö mutisi mietteliäästi, jonka jälkeen katsoi minua taas iloisesti. En kuollaksenikaan muista tytön nimeä ja hetken mietinkin, onko se kovin törkeän kuuloista jos kysyn tämän nimeä. Hevosten nimet olen oppinut hetkessä, mutta ihmisiä en tunnista millään. 
"Hei... mikä sun nimi olikaan? Sori, oon surkea nimissä", virnistän ja vedän pipoani syvemmälle päähäni hieman ahdistuneesti. 
"Oon Assi! Hoidan Viliä", nuori tyttö kajautti pirteästi. 
"Kiva tavata.. taas", naurahdin, jonka jälkeen kiusallinen hiljaisuus laskeutui välillemme. Tai ei Assi vaikuttanut siltä, että tilanne olisi kiusallinen, mutta itse olen huono ihmisten kanssa, niin aikalailla kaikki tuntuu kiusalliselta. Lopulta Assi lähti iloisesti takaisin Vilin karsinalle ja itse sujahdin Einon karsinaan harjaamaan ruunaa. 

Olin luvannut hoitaa Einon valmiiksi Velmalle, kun tällä on kuulemma hieman jotain kiireitä ennen kulkuetta. Harjailin karsinassaan rauhassa oleskelevaa ruunaa rauhallisesti turhaan kiirehtimättä. Harjasin Einon huolella läpi parilla eri harjallakin, jonka jälkeen vielä puhdistin sen kaviot ja selvitin sekä hännän, että harjan. Vaikka Eino on todella peruskiltti ja simppeli, on siinä sellaista pientä epäröintiä ja tuntuu että ruuna on vielä hieman vetäytynyt omaan kuoreensa. Se vaikuttaa luonteeltaan vähän samalta kuin minä, sellainen hiljainen, itsekseen viihtyvä, mutta kuitenkin ystävällinen. Kuulin Velmalta vähän Einon historiasta ja siitä, että se oli pelastettu teurastuomiolta, joka saattaa osittain olla syypäänä sen erakkomaiseen luonteeseen. 

Kuunnellessani tallin iloista puheensorinaa, tunsin oloni ehkä hieman eksyneeksi. En muista milloin viimeksi olisin ollut vakikävijänä ratsastuskoulussa. Aloin aika nuorena jo vuokraamaan yksityishevosia ja yksityistalleilla meno on kuitenkin aina hieman erilaista. En ole ikinä päässyt osaksi mitään talliporukkaa kovinkaan hyvin, mutta ikinä ei ole kyllä ollut kyse siitä, etteikö minulle olisi tarjottu mahdollisuutta olla osa porukkaa. En vain itse osaa lähteä reippaasti juttelemaan ihmisille, se ei vain ole osa luonnettani. Nyt kun olen kuitenkin ratsastuskouluun päätynyt, on minun yritettävä muuttaa itseäni sosiaalisemmaksi ja opetella edes hieman jutustelemaan muiden kanssa vaikka päivän säästä. Uskon kuitenkin että totun vielä tähän uuteen ja erikoiseen arkeen, kunhan annan itselleni aikaa. 

Kello alkoi lähestyä puoli kuutta, jolloin letka lähtisi pihasta liikkeelle, joten kävin hakemassa Einon satulan ja suitset. Varustin ruunan reippain ottein ja kun se oli täydessä varustuksessa, talutin ratsun ulos kentälle, jonne muut olivat alkaneet jo kokoontua. Velma oli jo ohjeistamassa kentällä ratsastajia, joten kuskasin Einon tämän luokse. Nainen kiitti minua ja harmitteli vielä, kun en lähtenyt itse mukaan, mutta totesin vain, että kyllä minä vielä maastoilemaan myöhemminkin ehdin. Velma nousi ratsaille ja itse kiersin auttamassa paria ratsastajaa satulavyön kiristyksessä, jonka jälkeen vetäydyin tallin seinustalle tarkkailemaan maastoon lähtöä. Kaikki olivat iloisia ja hymyilivät kirkkaasti. Kaikilla oli edes jotain Lucia -aiheista vaatetusta tai koristetta, joten oli se ihan vakuuttavan näköinen letka. Hymähdin itsekseni ja letkan kadottua mutkan taakse, hipsin sisälle talliin hakemaan tavarani, jonka jälkeen lähtisin kotiini.