Röllin hoitopäiväkirja

2.12.2018 - Ensimmäinen kerta Marrashovissa

- Taru! Pääsisit nyt kyydissä sinne tallille, Peetu voi sit hakee sut sieltä myöhemmin, äitini huuteli minua talomme alakerrasta ja huokaisten nostin pääni maalauksesta, jota olin viikonlopun ahkeroinut. Kun lähellemme oli pari päivää sitten auennut uusi talli Marraskartanon viereen, äitini oli ottanut asiakseen soitella sinne ja junaillut minut mukaan talliporukkaan. En olisi ehkä välittänyt aivan vielä palata takaisin tallille edellisen tallin lopetettua vuosi sitten, mutta ilmeisesti vanhempani olivat eri mieltä asiasta ja yrittäneet usuttaa minua jokaiselle lähialueen tallille. Vedin nopeasti tallivaatteet päälleni sekä tummanpunaisen toppatakin, juosten sitten pihan poikki jo elämää nähneen Mersun vänkärinpaikalle istumaan.

Äitini yritti koko matkan Marrashoviin jutella niitä näitä, minun harvinaisesti vain kuunnellessa ja tuijottaessa vielä toistaiseksi harmaata sekä lumetonta maisemaa auton ikkunasta.
- Koita nyt pitää hauskaa, tää on vasta uusi talli niin äkkiäkös teistä tulee kaikista tiivis porukka, äitini yritti vielä kannustaa jättäessään minut Marrashovin ratsutilan parkkipaikalle. Tallipiha näytti sunnuntain kunniaksi melko hiljaiselta ja pari hevosta katsoivat minua parkkipaikan viereisistä tarhoista kiinnostuneina. Toisessa tarhassa oli pörröinen russponi ja toisessa pyöreä suomenhevonen, josta käänsin katseeni pois edellisen hoitohevoseni tullessa mieleen sen päämerkistä.

Huokaisen hieman ja lähden kävelemään tallin takana kohoavaa kartanoa vilkuillen kohti tallirakennusta ja ovista sisälle mennessäni hämmennyn hetkeksi. Luulin tulleeni keskelle karsinoita ja hevosen tuoksua, mutta löydänkin edestäni vain joukon repsottavia ovia. Hetken hiljaisuuden jälkeen viereisen toimiston luukulta kurkistaa tummahiuksinen nainen, jonka ilme kirkastuu kummasti minut huomatessaan.
- Ai hei, mä kuuntelinkin, että joku taisi tulla! nainen sanoo iloisesti ja tulee toimiston ulkopuolelle käsi ojossa, - Mä oon Velma, Marrashovin omistaja.
- Taru, vastasin Velman kättelyyn hämmentyneenä ja katselen ympärilleni pienessä aulassa.
- Aivan, sä taidatkin olla yksi niistä tytöistä jotka etsi hoitohevosta! Mulla onkin sulle yksi sopiva hevonen mielessä, käydäänpä hakemassa se tuolta tarhasta ja mä voisin samalla esitellä vähän tallia sulle, Velma jatkoi puhumista ja käveli aulasta tallin puolelle, napaten mukaansa yhden riimunnarun ja esitellen samalla koko tallin ennen ulos menoa.
- Rölli onkin tuolla maneesin takana olevassa tarhassa, nää on vähän ympäri tallipihaa mutta äkkiä sen oppii muistamaan mistä kukakin hevosista löytyy, tallin omistaja selittää kävellessään reippaalla vauhdilla tallipihan poikki kentän ja maneesin välistä menevää polkua pitkin. Maneesin takana olevassa tarhassa näkyi yksi kirjava poni sekä pörröinen kylmäverinen syömässä heiniä, joista isompi nosti päänsä heinäkasasta ja tuijotti tulijoita uteliaana.

- Sä voisitkin vaikka ottaa ton Röllin siitä kiinni, se tuskin lähtee mihinkään tosta kun se on niin utelias ja sillä on heinää vieressä, mä katon tän Pinokkion perään kun se osaa melko tuittupää välillä, Velma hymyily ojentaessaan mulle riimunnarun ja osoittaessaan kylmäveristä. Mustavalkoinen poni ei jaksanut edes nostaa päätään heinäkasasta tällä kertaa, kun huomasi että sitä ei ollut tultu hakemaan sisälle.  Pohjoisruotsinhevoseksi paljastunut Rölli kuitenkin mutusteli muutamaa heinänkortta suussaan ja venytti päätään uteliaana korviaan höristäen minua kohti, kun kävelin sen luokse rauhallisesti. Juttelin hiljaisesti ruunikolle samalla kun napsautin riimunnarun lukon kiinni sen päitsiin. Rölli ei tästä välittänyt yhtään sen keskittymisen ollessa takkini ja piponi nuuhkimisessa – se vain odotti kaikessa rauhassa siihen asti, että lähdin kävelemään ulos tarhasta Velman avatessa ja sulkiessa portin. Sillä ei ollut selvästi sunnuntaina kiire mihinkään, vaan se löntysteli kaikessa rauhassa tupsujalat tömähdellen perässäni talliin, missä Velma neuvoi oikean karsinan sekä sen, mistä löytäisin harjapakin ja muun tarvitsemani.

Palatessani harjoja hakemasta en voinut kuin naurahtaa nähdessäni Röllin kurkkimasta karsinan ovesta käytävälle, ruuna taisikin olla melko utelias tapaus. Karsinaan päästyäni otin ruunan taas kiinni ja sidoin sen karsinaan vetosolmulla, jättäen ruunalle kuitenkin liikkumatilaa sen verran että se voi tarkkailla ympäristön tapahtumia halutessaan. Nappasin harjapakista pölyharjan, jolla aloin harjata Röllin paksua ja tiheää karvaa, mutta jäin hetkeksi rapsuttamaan ruunaa sen sään ja harjan vierestä, jolloin se venytti päätään pitkälle nauttien. Olin ilmeisesti onnistunut löytämään jonkin erityisen hyvältä tuntuvan rapsutuskohdan. Hevosta hetken harjattuani ja puhdistettuani sen kaviot, en voinut vastustaa halua upottaa sormeni sen lämpimään talvikarvaan, joka tuntui pehmeältä sormissa.

Jossain välissä muitakin hevosia alkoi tulemaan sisälle ja minä menin vielä Velman kehotuksesta käymään kartanon alakerrassa kaakaolla, jossa Kustavi piti kahviota tallilla kävijöiden iloksi. Kahviossa istuinkin hetken ja juttelin niitä näitä Velman isän kanssa sekä kuuntelin tämän tarinoita, miettien että Marrashoviin voisi jäädä pidemmäksikin aikaa. En ollut edes ennen harjaushetkeä Röllin kanssa huomannutkaan, kuinka kaipasin hevosia. Ja olihan Rölli nyt ihan mahdottoman suloinen pieni kylmäverinen tupsujalkojensa ja vaalean turpansa kanssa.